Kebab

Tämänkertainen uni on viime syksyn unisatoa. Se on ensimmäinen kolmen unen sarjasta jotka näin tuona samana yönä. Nimeltään uni on "Kebab"

Kebab

Kuljemme kävellen Turun keskustassa. Seurassani on isäni ja nuorempi isoveljeni. Kaupungin kadut muistuttavat Rooman kapeita sivukujia. Muutenkin tunnelma on kovin eksoottinen. Aurinko paistaa. On lämmin. Käännymme sivukadulle Turun kauppahallia muistuttavan rakennuksen jälkeen. Olemme matkalla kebab-ravintolaan. Isäni on ilmeisesti äskettäin eronnut äidistäni, tultuaan kaapista ulos. Hänen miesystävänsä odottaa meitä ravintolassa.

Saavumme ravintolaan. Isäni miesystävä tervehtii meitä ravintolan laidalla olevasta pöydästä. Hänellä on yllään vaaleanpunainen pikeepaita. Hänen kaulassaan roikkuu puuhelmistä tehty kaulakoru. Kerrassaan ällöttävä hinttari. Isäni halaa miestä tervehdykseksi. Asetumme pöydän ääreen. Homo isäni ottaa paikan vastapäätä miesystäväänsä. Minä istun hänen viereensä. Veljeni paikka on isäni poikaystävän vieressä.

Ravintola on poikkeuksellisen fiini perus-kebabbilaksi. Tilaukset suoraan pöydistä, valkoiset pöytäliinat. Tunnelma on miellyttävän italialaismainen. Selaamme ruokalistoja ja esitämme tilauksemme karvaiselle turkkilaiselle miestarjoilijalle. Tarjoilija katoaa tiskin taakse tilauksemme mukanaan. Odottaessamme höpisemme niitä näitä. Isäni miesystävä osoittautuu ihan mukavaksi tyypiksi. Tarjoilija saapuu pöytään annoksien kanssa. Minä ja isäni jäämme ilman. Tiedustelemme tarjoilijalta, missä tilauksemme viipyvät. Tarjoilija mutisee huonolla suomenkielellä että tässä on kaikki mitä tilasimme.

Närkästyneinä kävelemme isäni kanssa tiskille tekemään uudet tilaukset. Jonotamme hetken. Esitämme tilaukset lihavalle turkkilaismiehelle tiskin takana. Mies antaa meille lautaselliset "alkupaloja". Istumme kahdestaan pieneen pöytään tiskin vieressä. Katsahdamme lautasillamme lojuvaa lohi ja paahtopaistivuorta ja käymme niihin käsiksi. "Pirun hyvät alkupalat täällä" -isäni toteaa.

Foursome

Viime yönä tuli nukuttua todella huonosti. Nukahtaminen kesti kauan ja lumiaurakin päätti kolistella minut hereille kahteen otteeseen. Syömään heräsin tämän lisäksi vielä ainakin kahdesti. Seuraavan lyhyen unen näin about kello 6.00 ja 8.00 välillä. Aikana joka lumiauralta kesti siirtyä naapuritalon pihalta omalle pihalleni rymistelemään. Uni oli kaikessa lyhykäisyydessään kuitenkin niin mielenkiintoinen, että ajattelin sen tänne kirjoittaa. Nimi sillä on vihjailevasti "Foursome".

Foursome

Olen lapsuudenkodissani. Huoneessa jossa asuin ala-asteella veljeni kanssa. Huone on jaettu kahteen osaan kirjahyllyllä ja verholla. Verho on vedetty syrjään. Makaan sängylläni joka sijaitsee huoneen toisessa nurkassa. Huoneen toisella puolella oleva veljeni sänky on tyhjä. Huoneen ovi on auki ja viereisestä huoneesta tulvii sen kautta loisteputkivaloa muuten hämärään huoneeseen. Vieressäni makaa kyljellään nainen, kasvot minusta poispäin. Liisa (nimi muutettu). Hän tuntuu olevan unessa. Peitto verhoaa Liisaa olkapäähän asti. Itse makaan peiton päällä hänen takanaan. Tunnen hänen muotonsa itseäni vasten. Hän kiehnää hiljaa takamustaan minua vasten. Hän vaikuttaa kuitenkin vastentahtoiselta. Käymme lyhyehkön keskustelun, jonka sisältö ei miellytä minua. Hän on ymmärtänyt asian täysin väärin. Haluan häntä silti. Meistä kuroutuu irti kaksi hahmoa. Kiihkon ruumiillistumaa. Kaksoisolentojamme jotka eivät muistuta meitä lainkaan. Heidän vartalonsa ovat täydellisiä, kasvonsa mitäänsanomattomia. Hahmot siirtyvät makaamaan toiselle sängylle sylikkäin. Nyt Liisakin on halukas. Pujahdan peiton alle. Mielikuva alkaa hälventyä. Tajuan olevani unessa. Yritän tarrata kiinni uneen. Haluan nähdä tämän loppuun. Turhaan. Kuulen korvissani raastavaa kolinaa. Helvetin lumiaura.

Huhhuh! Voi helvetti. Näin hereillä ja puhtaaksikirjoitettuna unenihan on kuin pahimman b-luokan rakkausromaanista. Chöteem mi amoor! Olin vähän kahden vaiheilla, että kehtaako moista soopaa julkaista, mutta toivottavasti sillä on edes hippunen huumoriarvoa.

Oopperassa

Tämän unen näin joskus viime syksyn loppupuolella. Se on yksi kaikkien aikojen suosikkiunistani ja iskostunut muistiini hyvin yksityiskohtaisesti. Unen nimi on "Oopperassa"

Oopperassa

Saavun taksilla metsän keskellä sijaitsevan talon pihaan. Talo on tehty tiilestä ja näyttää jokseenkin mitäänsanomattomalta. Tiedän kuitenkin ulkokuoren pettävän. Olen itse rakennuttanut talon voittamallani kymmenellä miljoonalla eurolla. Astun sisään taloon. Jätän takkini narikkaan. Palvelijat avaavat suuret pariovet edessäni ja astun sisään maanalle rakennuttamaani kultakoristeiseen oopperasaliin. Istuinpaikkani on eturivissä vasemmalla. Lavalla esitys on jo alkanut. Astelen alas kohti esiintymislavaa syvän sinisellä matolla peitettyä rappukäytävää pitkin. Molemmilla sivuillani opiskelijatovereistani koostuva yleisö tervehtii minua heidät ohittaessani. Kaikki ovat paikalla. Saavun paikalleni. Istun alas ja alan seuraamaan esitystä.

Edessäni, lavan etuosassa seisoo ystäväni Tobias Raukko (nimi muutettu). Hän johtaa esitystä mestarin elkein. Hänen takanaan, lavan oikeassa takaosassa pyörähtelee elegantisti kultaiseen smokkiin ja silinteriin pukeutunut näkymätön mies. Tarkempi tarkasteluni osoittaa ettei hän olekaan näkymätön. Hänen ihonsa on maalattu samalla syvän sinisellä värillä kuin lavan samettinen taustakangas, luoden siten illuusion näkymättömyydestä. Vasemmalla, Tobiaksen takana tanssahtelee viehkosti joukko alastomia tanssijattaria. Tirehtööri Raukko jatkaa esitystään. Hän ponnahtaa laulaen lavan vasemmasta laidasta sen keskelle. Hän kyykistyy ja näyttää samalla kutistuvan puoleen oikeasta koostaan. Tobias nousee ylös palaten samalla alkuperäiseen kokoonsa. Taiteellisesti käsillään elehtien Tobias laulaa ihastuttavan aarian. Yleisö on haltioissaan. Tobias asettuu seisomaan kädet lanteillaan lavan keskelle. Näkymätön mies asettaa kultaisen silinterihattunsa Tobiaksen päähän. Tobiaksen kasvoilla on ylimielinen hymy, ammottavissa silmissään palaa maaninen tuike. Alastomat kaunottaret asettuvat jonoon. He alkavat tanssien kiertämään lavaa. Tobiaksen ohittaessaan kaunotar heittää kärrynpyörän ja pysähtyy käsilläseisontaan. Tobiaksen silmät kiiluvat villinä. Nainen levittää haaransa. Silmänsä sulkien Tobias ottaa syvän nuuhkaisun edessään levittäytyvistä suloista. Tanssijatar suorittaa kärrynpyörän loppuun ja jatkaa tanssiaan lavan ympäri. Vuoro siirtyy seuraavalle. Yleisö hurraa haltioituneena.

Fucktardia & Kuparimies

Tässä viime yön unisaldoa, lähiaikoina onkin taas tullut vietettyä tovi jos toinenkin youtuubissa joten ei ihmekään että moinen pyrkii uniin. Jaan unen kahteen osaan johtuen niiden erilaisesta luonteesta. Ensimmäisen osa olkoon nimeltään "Fucktardia", jälkimmäinen puolestaan "Kuparimies".

Fucktardia

Olemme enoni kanssa internetissä. Katselemme youtubepätkiä. Semi-internetjulkimoista koostuva joukko käy keskustelua youtubevideoiden välityksellä keinoista muuttaa maineensa rahaksi. Osanottajina keskustelussa ovat ainakin TheAmazingAtheist, InMendham, Foamy sekä kissahahmo internetin ehkä läyhimmästä flash-animaatiosta. Joku ehdottaa keikkailua tosielämän puolella. Sirkuksen tapaan. Yksinään he eivät ole tarpeeksi kiinnostavia keräämään maksavaa yleisöä, mutta yhdessä heistä voisi olla siihen. Sirkus vaatii tirehtöörin. Joku on kuullut puhuttavan että InMendhamilla olisi kokemusta ala-asteen kolmannen luokan musikaalin ohjaamisesta.

Olen vanhan ala-asteeni suurluokassa. Istun takarivissä. Edessäni istuu joukko keski-ikäisiä perheenäitejä. Naiset tapittavat haltioissaan luokan vastakkaisessa päässä meneillään olevaa musikaaliharjoitusta. Inmendhamilla on yllään likainen harmaa veryttelyasu. Hän opastaa kädestä pitäen ala-asteikäistä tyttöä merkillisissä tanssiaskelissa laulaen samalla. Hänellä on upea ääni. Minua harmittaa ettei ystäväni Sepeteus Kettulampi (nimi muutettu) ole paikalla. Sepeteus jos kuka osaa arvostaa moista laulantaa. Koreografian lähentyessä loppuaan kaksi telttamaisiin vaatteisiin pukeutunutta äitiä syöksyy lavalle. He yhtyvät laulamaan InMendhamin kanssa. Naiset syöksevät huomaamattaan pikkutytön syrjään. Näytös yltyy oopperaksi. InMendham on yltäpäältä vihreän liman peitossa. Laulaessaan hänen ilmeensä on tavallistakin vittuuntunempi. Tantat seisovat ylväinä inmendhamin sivuilla koilottaen ylväästi. Inmendham on todistanut olevansa oiva sirkustirehtööri. Palaan takaisin youtube-keskustelun pariin.

Toteamme yhteistuumin InMendhamin olevan kerrassaan mainio henkilö johtamaan aloittelevaa nettisirkusta. Astumme kaikki yhdessä junaan ja istumme paikoillemme. Juna lähtee puksuttamaan kohti ensimmäistä keikkapaikkaa jossakin jenkkilän pikkukylistä.

Kuparimies

En ole enää junassa. Se on muuttunut kaksikerroksiseksi bussiksi. istun yläkerroksen toiseksi viimeisen penkkirivin käytäväpaikalla. Etsin google mapsista enoni kanssa hyvää reittiä bussimme päämäärään. Karttaruudut viuhuvat silmieni editse. Olemme saaristossa. Enoni osoittaa kartalta pientä lahdelmaa ja kertoo sieltä löytyneen viime keväänä ruumiin jäiden lähtöjen jälkeen. Muistan nähneeni jossain edellisessä unessa paikan josta löysin kuolleen peuranvasan merestä. Haluan osoittaa tuon paikan enolleni kartalta. Selaan karttaruutuja kuumeisesti. Hyödytöntä. Huudahdan: "äh! antaa olla, eihän sillä ole väliä minkään kannalta."

Huomaan bussissa olevan itseni lisäksi koko vanhan lukioluokkani. Olemme matkalla porukalla vuokrattuun mökkiin bilettämään. Keskelle metsää. Tarkoituksena olisi lähteä jossain vaiheessa taksilla baariin läheiseen kaupunkiin. Takanani istuu lukiokaverini Simo Hopeainen (nimi muutettu). Simo muistuttaa kännykkä kädessään kaikkia maksamaan jo etukäteen taksikuskille tekstiviestin avulla. Äsh! Kännykkäni akku on loppu ja verkkopankkitunnuksenikin olen unohtanut. Edessäni istuva lukiotoverini Nenna Kuirinen (nimi myöskin muutettu) esittelee minulle innoissaan kännykällä maksamisen helppoutta. Vituttaa. Voisiko joku maksaa puolestani kännykällään. Voisin sitten maksaa käteisellä takaisin. Sitä kyllä löytyy. Bussin ikkunasta näkyy pimeää talvista metsää. Käännän katseeni bussin televisioon jossa pyörii vanha suomalainen mustavalkoelokuva "Kuparimies".

Käynnissä on kamppailu elämästä ja kuolemasta. Nelimetrinen kuparinen mies on ahdistanut yksinäisen metsurin mäen laella lojuvaa valtaisaa siirtolohkaretta vasten. Mäki kasvaa harvakseltaan mäntyjä. Tilanne näyttää epätoivoiselta. Kuparimiehen nyrkit takovat siirtolohkareen pintaa. Pikkuruinen metsurin väistelee parhaansa mukaan metallisten käsien kuolettavia iskuja. Kuvaan astuu jättiläiskokoinen metsuri, kuparimiestäkin pidempi. Jättiläinen tarttuu Kuparimiestä jaloista. Alkaa hurja painiottelu.

Käännän katseeni televisioruudusta ja tuumaan: "Kuparimiehiä?... Jättiläisiä?... Mistä lähtien suomifilmeissä on muka ollut mielikuvitusta? Ennen kun istuttiin bussissa ei ollut telkkareita. Istuttiin vaan ja toljotettiin ikkunasta ulos. Kuviteltiin susia hyökkäämään. Niitä sitten ammuskeltiin ajankuluksi." Huomaan seurani vaihtuneen, lukiotovereistani ei näy jälkeäkään. Bussin takaosassa istuu nyt lisäkseni aiemmin mainittu Sepeteus Kettulampi sekä kumppaninsa Touko Kylläste ja Kemppa Laskiainen (nimet muutettu). Kuvittelemme aikamme kuluksi muutaman suden hyökkäävän bussin kimppuun läheisestä metsiköstä. Sormipyssyt laulavat ja susia kaatuu.

Muurahaisleikki

Tässäpä unistani tuorein jonka näin tänään aamulla joskus klo 10.00- 14.00 välisenä aikana siskotytön vuodesohvalla kölliessäni. Täten nimeän kyseisen unen Muurahaisleikiksi.

On loppukesä. Olemme olemme jossakin seilin saaren metsikössä kooltaan määrittelemättömän suurella opiskelijaporukalla. Huomiomme kiinnittyy läheiseen muurahaispesään ja siihen johtaviin muurahaisten kuivista neulasista ja oksista rakentuviin kulkuväyliin jotka risteilevät pienten valtateiden lailla ristiinrastiin rahkasammalmerta. Pohdimme niiden syntyä, ovatko muurahaiset tietoisesti rakentaneet kyseisten polkujen neulaspäällysteen vai ovatko ne syntyneet sivutuotteena työläisten vahingossa pudottamista neulasista. Itse en usko sattumateoriaan mutta kumppanini on skeptinen, käymme asiasta lyhyen depaatin jonka päätteeksi lähdemme seuraamaan yhtä poluista. Kuljettuamme jonkin matkaa polun varrella huomiomme kiinnittyy sillä kulkeviin muurahaisiin, erityisesti joukkoon nuoria yksilöitä jotka puuhaavat jotain omituista. Katsomme lähempää. Muurahaiset kääntävät takaruumiinsa vatsansa alle, poistavat takaruumiinsa selkäkilven ja erittävät sen alta oranssia limaa polulle. Olemme innoissamme löydöstä: uusi muurahaiskasti!
Intoa puhkuen jatkamme polun seuraamista, haluamme tietää minne muurahaiset ovat matkalla. Limaa erittävät muurahaiset etenevät määrätietoisesti rahkasammalmeren halki kohti meille tuntematonta päämäärää. Niitä seuratessamme pohdimme oranssin liman koostumusta. Feromoneja? Sitten erotamme metsän kaukaisuudessa toisen lajin muurahaisten pesän ääriviivat ja meille selkenee seuraamiemme muurahaisten päämäärä. Ryöstöretki naapuripesään. Pian seuraamamme muurahaiset saavuttavat yhden toisten muurahaisten etäpesäkkeistä, enää meillä ei ole epäilystäkään muurahaisten aikeista. Hermotoksiinilonkeroin varustautuneet soturimuurahaiset (mikäli muurahaisista voidaan enää puhua) siirtyvät oranssin feromonipolun kärkeen ja surmaavat pikaisesti vastapuolen muurahaiset eikä yksikään pääse karkuun varoittamaan muuta pesää. Taistelu on alkanut.
Intoudumme tästä niin että alamme itsekin leikkiä muurahaisia ja niiden hyökkäystä naapuripesään. Edessämme on vihollisten sotakoneita, punaiseksi maalattuja laatikoita jotka syöksevät sisuksistaan kuolettavia valonsäteitä. Ei hätää, omat sotakoneemme tekevät niiden kuljettajista pian selvää ja valtaamme ne itsellemme. Enää yksi tiilitalon mallinen etäpesäke jäljellä ennen kuin pääsemme hyökkäämään itse katedraalimaisen pesän kimppuun. Kaikkein pyhimpään. Olen sonnustautunut mustaan ja käyttelen kahta hopeista revolveria tappavalla tarkkuudella. Leikin lomassa käymme keskustelua erään naispuolisen tuttavani kanssa hänen sielunelämästään, mutta pohdintamme keskeytyvät avatessamme viimeisen etäpesäkkeen oven ja kimppuumme käy joukko vastapuolen erikoissotilaita kommandoasuineen. Kierähdän salamannopeasti oviaukosta turvaan, kierrän etäpesäkkeen toiselle sivustalle ja teilaan vastustajat tulittamalla heitä ikkunasta. Hekottelemme hetken leikin hupaisuudelle "kaatuneiden" vastustajien kanssa ja suuntaamme kohti edessämme kohoavaa vastustajien viimeistä linnaketta. Nopean etenemisemme ansiosta vihollisten pesä ei ole saanut varoitusta tulevasta hyökkäyksestämme. Olemme pysäyttämättömiä! Mutta sitten, juuri astuessamme sisälle vihollisemme pesän katedraalimaiseen holviin eteemme ilmestyy tumma hahmo! Itse Keisari Star Warssista seisoo tiellämme ja paiskoo miehiämme jedivoimillaan. Minä ja oman puolemme vanha ja kalju jedimestari käymme ankaraan voimien mittelöön keisarin kanssa. Kaikilla on hauskaa ja mahtavaa, upeaa että vielä näin vanhana voi häpeämättä leikkiä typeriä leikkejä näinkin valtavalla porukalla.

Uniblogi

Noh niin!

Pitkään tämän aloittamisen kanssa tulikin jahkattua, mutta tästä se lähtee!

Tarkoitus olisi siis kirjottaa unia ylös sitämukaa kun niitä tulee nähtyä. Vanhojakin unia saatan lisäillä mikäli aikaiseksi saan. Katsoo nyt että miten lähtee homma käyntiin.